Haluan sairastua tai saada jonkun muun tekosyyn jotta saisin "luvan" siihen että voisin maata koko ensi viikon sängyssäni liikkumatta. Että saisin kuunnella koko viikon vain omaa hengitystäni yksin ja olla ajattelematta mitään. Haluaisin vain maata, niin ettei minulla tai kellään muulla olisi mitään odotuksia suhteeni.
Olen kadottamassa umpisolmujen selvittäjän itsestäni. Olen kadottamassa asioita itsestäni. Olen kadottamassa itsekurin. Ajatteluni tuntuu epäselkeältä.
Olen hirveä ihminen kun olen yksin. Olen hirveä. Ja kaikista naurettavinta on ettei minulla ole motiivia olla hirveä. Olen hirveä muuten vain. Ihmisten seura pitää minut järjissäni.
On ihan järjetön ajatus että joku ihminen ei tietäisi hirveyttäni.
Kaikki "aikaansaannokseni" tuntuvat roskalta. Ei niillä ole merkitystä. Niiden merkitys on teeskentelyä. Minä olen teeskentelyä. Olen teeskentelijä.
Naurettavaa. Ajattelin muutama viikko sitten kun tunsin tämän olon hiipivän sisälleni, että tukahdutan sen ja jatkan onnellista elämääni hymyssä suin. Että en kerro siitä kellekkään.
Turha vihata itseään. Vihaaminen kuulostaa siltä, että täytyisi antaa vain jollekulle anteeksi. Aina kun voi ajatella olevansa vain paskaa. Se on peruuttamatonta ja kuulostaa siksi hyvältä.
Kaiken pystyy selittämään sillä. Miksi joku käyttäytyy noin? Miksi asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan? Miksi tuntuu pahalta? Miksi toisesta tuntuu pahalta? Miksi olen tässä enkä siellä? Miksi en ole jo matkalla? Miksi kukaan ei ole matkalla tänne?
Syyttävä sormi kohdistuu minuun. Ja nyt tuntuu että teen virheen kun julkaisen tämän ajatusvirran. Että kadun tätä joskus.
Mutta onko sillä väliä, niinpä
ei
Istun hänen viereensä. Toivon jokaisella osallani, jokaisella mahdollisella osallani että hän halaisi minua. Että voisin näyttää sen mitä oikeasti haluan näyttää. Kaipaan sellaista hetkeä niin paljon. Kaikki mitä tarvin on vain se että joku huomaa sen mitä on mun sisällä ja että voisi vielä ottaa sen tosissaan. Että joku jossain ottaisi minusta kiinni ja olisi vain hiljaa.
Olen niin kauhea ihminen yksin ollessani. En kestä sitä kauheutta. En tiedä mitä voisin tehdä sille kauheudelle. En tiedä mitä voisin tehdä itselleni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Munkin tekisi mieli maata koko loppukuukausi vaikka sängynpohjalla hiljaa, potea hirveää itsetuntoa siitä, mutta samalla myös olla tyytyväinen siihen että olen yksin.
VastaaPoistaMää tunnen nyt liian paljon samoja asioita kuin sinä.
:-(
kirahvit leijuu aika-avaruudessa.
VastaaPoistame koitetaan vaan säästää aikaa
ei se onnistu
me vaan tahotaan jotain
aina muuta.
ei kannata vihata
eikä kannata tuntua
itteään paskaksi
koska me ollaan vaan
pienisuuri osa maailmaa
ja kirahvit on myös.
Olen aivan varma, että sinä et ole kauhea ihminen. Toivon että saat pian kiinni itsestäsi ja huomaisit, että sinussa ei ole mitään kauheaa.
VastaaPoistaTee joku päivä jotain mistä pidät ja nautit siitä, se auttaa selviytymään eteenpäin.
Voimia!
Kiitoksia piristävistä kommenteista!
VastaaPoistaToivon ettei nää kirjotukset tee kenenkään toisen oloa pahemmaksi, ettette samaistu liikaa minun tunteisiini.
Löysin vuosi sitten vanhan blogisi demin sivujen kautta. Se blogi auttoi minua nousemaan vaikeassa elämäntilanteessa ja tarttumaan takaisin elämään kiinni.
VastaaPoistaSen jälkeen olen seuraillut blogiasi aina säännöllisin väliajoin. Uudet postaukset ovat aina ihana yllätys. Vaikka tuntemuksesi eivät tässä postauksessa olekaan iloisia, osaat silti kirjoittaa niin koskettavasti, että se tekee mielen iloiseksi. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan. :)
Kiitos, tollasta palautetta on ihan mahtavaa saada!
VastaaPoistaEn varmaan pysty välittämään sulle sitä huojennusta mitä käyn nyt läpi luettuani tuon sinun kommentin :---)
Toivon sulle jaksamisia ja mukavaa että tykkäät mun blogista.