tiistai, 30. marraskuuta 2010

plö plöplöö

Viime aikoina tunnelmat ovat vaihdelleet itkuisten, päättäväisten, väsyneitten ja hyvien fiilisten välillä.
Joulu lähestyy joka saa mut välillä todella innostuneeksi ja toisaalta voimattomaksi. Vuoden loppuminen kauhistuttaa ja tuntuu aika lopulliselta. Mitä oon saavuttanut tänä vuonna? Olenko yrittänyt parhaani?
Tuleeko ensi vuosi olemaan tapahtumarikkaampi?
Yritän parhaani, jotta saisin kokea joka vuosi huikeita kokemuksia. Tänä vuonna olen onnistunut pitämään lupaukseni.

Ennen ensi vuoden alkua täytyy ensin vähän järjestellä omaa elämää ja siihen vaikuttavia asioita. Olen päässyt hyvin alkuun jotta saavuttaisin selkeämmän ajattelun. Ensi vuodeksi voisin myös tehdä parhaani jotta en ajattelisi asioita niin monimutkaisesti ja kuuntelisin itseäni. Että eläisin koko mahtavan vuoden itseäni varten, en muita varten. Se ei tietenkään tarkoita että deletoisin ihmiset ympäriltäni, vaan luon selvän rajan heti alussa. Mitä olen valmis kestämään, mitkä asiat menevät ylitse sietokykyni? Niitäkin pitää miettiä. En tee asioita jotka tuottavat enemmän negatiivista kuin positiivista energiaa minuun ja mielialaani.

Ensi vuonna on jo nyt tiedossa muutamia tapahtumia, jotka varmasti tuovat lisää väriä ja kiinnostusta elämääni. Elämäni isoin teatteriprojekti pistetään käyntiin jo vähän ennen joulua. Lisäksi maaliskuussa odottava Maroon 5 -keikka tulee olemaan tosi siisti. Syksyllä tapahtuva koulun vaihto tuo mukanaan uusia kasvoja ja muita juttuja. Lisäksi perheemme muuttaa, ja se on elämäni ensimmäinen muutto.
Nuoruuden ainutlaatuisin puoli on se, että juuri näihin aikoihin teen asioita elämäni ensimmäisiä kertoja.


Image and video hosting by TinyPic

2 kommenttia:

  1. muutatko sinä pois oulusta,
    tarvitsetko lentokonetta,
    vai pääsetkö perille autolla ?

    VastaaPoista
  2. En muuta pois tästä kaupungista :--)

    VastaaPoista