Kokeile minua, kokeile

Tällä viikolla olen käynyt juttelemassa uudella terapeutilla ja kävin myös psykiatrilla.



Oon kiusaantunut, kun ihmiset ymmärtävät niin hyvin (?) ajatuksiani. En tiedä esittävätkö ihmiset niin. Se tuntuu kuitenkin niin hyvältä, että en tunne ansaitsevani sitä. Tuntuu oudolta, että ne ajatukset, joita itse häpeää ja joita yrittää peitellä, ovat yhtäkkiä muka tosi ymmärrettäviä.



Pelkään, että mun huono luonne tappaa ihmissuhteita. Pelkään, että jään yksin koko loppuelämäkseni. Että muhun ei voisi rakastua tai että muhun ei voisi kiintyä, sillä olen niin hankala ja huono ihminen.



Haluan helpottaa toisen ihmisen matkaa muhun, mutta kun en koe tuntevani itsekään tietä kovin hyvin. En tiedä mitä asioita voisin pitää vahvuuksinani ja mitä heikkouksinani. Yllättäen joku ihminen pitää juuri sitä asiaa mun vahvuutena, mikä on aina ollut mielestäni suurin heikkous mussa. En osaa näyttää itseäni oikeassa valossa, kuljetan ihmisiä harhaan. Välillä en enää tiedä, olenko kauhean onnellinen vai onneton.

Se, että yritän pitää kulisseja yllä, sekoittaa oikeat tunteet vääriin.