Kliseekliseekliseeklisee

Pitkän hiljaisuuden jälkeen tulin taas tänne kertomaan mitä kuuluu nykyään.

On asioita, jotka varmasti pysyy ihmisen mukana aina. Jokaisen menneisyydestä löytyy kipeitä ja sykähdyttävän ihania muistoja joiden ansiosta sinä olet juuri sinä.
Jokaisella meistä on myös paheita, joista ei pääse välttämättä ikinä kokonaan irti. Niitä ei ehkä itsekkään tiedosta ollenkaan, ennen kuin vahinko on tapahtunut.
Minä tunnistin ainakin osan niistä aika nopeasti. Silti vahinkoa tapahtuu jatkuvasti. Tässä tapauksessa vahinko kohdistuu kuitenkin itseeni ja menetän sen myötä monia mahdollisuuksia, mihin muuten pystyisin. Mutta olisi typerää sanoa, että se olisi vienyt minulta kaikki mahdollisuudet, koska kuitenkin, loppujen lopuksi, oma elämäni on minulle niin tärkeä ja rakas. Ja kaikki ne säröt kuuluvat siihen. Ihanat asiavat paikkaavat niitä niin että pystyn elämään niiden kanssa.

Joskus sitä toivoo ja joskus pelkää, että on jättänyt jonkinlaisen merkin itsestään ihmisten elämiin. Minkälaisia merkkejä muut ihmiset ovat jättäneet minuun? Onko minuus minun "ansiotani" vai kaikkien muiden aikaansaannosta?
Tykkään ajatella, että kaikki ihmiset jotka olen tavannut, hyvässä tai pahassa, ovat jättäneet minuun jotain. Antaneet aineksia. Kasvattaneet luonnetta ja värittäneet jo olemassa olleen perusluonteeni lujaa runkoa.

Jos en olisi tavannut sitä ihmistä, olisinko koskaan oppinut, mitä virhettä ei kannata tulevaisuudessa tehdä? Olisinko tehnyt sen joskus uudelleen, pahemmin seurauksin?
Olisinko koskaan oppinut kuinka hyvältä pelkkä kuunteleminen tuntuu? Tai että minun ei tarvitse olla yksin ajatuksieni kanssa?

Olisinko koskaan oppinut, että luopumalla jostain, minkä luulin olevan ainoa asia jonka avulla pysyn järjissäni, olisikin niin naurettavan helppoa ja joka nostaisi niin paljon itsetuntoani. Juuri ihmisten kautta olen tajunnut, kuinka tärkeää on että luotan itseeni ja että arvostan itseäni. Ennen ajattelin, että haluaisin pidättäytyä ihmissuhteista niin pitkälle kuin oppisin tajuamaan itseäni. Että ensin oppisin tuntemaan omat ääriviivani niin tarkasti, että en vaan vahingossakaan satuttaisi ketään.
Mutta miksi minun pitäisi olla valmis, kun eivät muutkaan ole? On jännittävämpää, että en tule koskaan valmiiksi. Voin löytää vielä miljoonittain uusia ulottuvuuksia itsestäni, vaikka olenkin aina sama ihminen. Haluan tulla toimeen itseni kanssa. Raaka tosiasia on, että olen tasan ainut ihminen, jonka kanssa kuljen jokaikisen päivän ja sekunnin. On turhaa vihata jotain henkistä tai fyysistä puolta itsessään niin paljon, että nämä päivät ja sekunnit menevät hukkaan. Epätyytyväisyys ja sen pohjalta itsensä kehittäminen on kuitenkin eri juttu, ja se todistaa että pitää huolta itsestään.

On asioita, mihin olen itsessäni edelleen hyvin epätyytyväinen. On asioita, joita aion kehittää itsessäni. En pidä kiirettä, koska teen tätä työtä koko loppuelämäni ajan. En koskaan pääse niistä kokonaan irti.

Kiitos niille ihmisille, jotka ovat minuun vaikuttaneet. Jotka ovat jakaneet omaa aikaansa kanssani. Jotka ovat kulkeneet pidemmän tai lyhyemmän matkan kanssani.

Loppukevennykseksi oksettava klisee:

Itkettää, miten hienoja taideteoksia kaikki ihmiset on. Miten ylpeä saan olla, että olen tavannut kaikki tapaamani ihmiset ja kuunnella heidän tarinaansa. Kunnioitan kaikkia heitä ihan hirveästi.